UPEA videona

Esedun uudet opetusteknologiat -projekti on edennyt raportointivaiheeseen. Jotta toteutettujen tuotosten esittely ei jää sanahelinäksi, on niistä koottu video.


Upea-projektissa on ollut reilu kymmenen pilottia. Pilottien myötä uudet opetuksen ohjausmenetelmät ovat tulleet hyvin monipuolisesti tutuiksi monella eri alalla.


Videolta löytyy kuvausta mm. Keitaasta, iPadien monipuolisesta hyödyntämisestä, kypäräkameroilla otetuista otoksista, pientä pätkää opiskelijoiden toteuttamista tuotoksista sekä hitsaussimulaattorin ja 3D-tulostimen toimintaa käytännössä.

Videon löydät myös osoitteesta http://youtu.be/RMYNV-ZuZW4

Teksti ja video T. Seppänen

Raportointia

Rapsakka ja kuiva ilma. Huomasin sen noustessani autosta työpaikan parkkipaikalla. Kuin tuleva työpäiväni, sillä kalenterissa oli jämäkästi kirjoitettu tikkukirjaimin RAPORTOINTIA.

Kävellessäni ajattelin, että raportointi on toisaalta mukavaa, rapsakkaa kuin kauraleivän kuori, mutta toisaalta tylsää, kuivaa känttyä.

Työkone auki ja raportointi alkaa. Ensimmäiset sanat tulevat kuin itsestään. Toimintasuunnitelman mukaiset tavoitteet on saavutettu, budjetti on pitänyt, aktiviteetit ovat olleet onnistuneita ja oikein kohdennettuja.

Pysähdyn hetkeksi miettimään tavoitteita. Miten mukava olisi raportoida, että köyhät kohderyhmäläiset ovat rikastuneet, opettajille on jaettu tukuttain rahaa ja johtajat patsastelevat lehtiotsikoissa palkittuina maan parhaan oppilaitoksen johtamisesta. Kehittäminen on kaikkien huulilla. Näen sieluni silmin, kuinka muut työntekijät taputtavat, kun hankeväki saapuu juhlasaliin. Tunnelma on suoraan elokuvasta Apollo 13. ”Houston! We have a problem.” Hankeväki teki sen. He ratkaisivat ongelman. Musiikki soi taustalla.

Nyt täytyy keskittyä. Mitä menetelmiä opinkaan keskittymiskoulutuksessa? Oliko se mindmap vai oliko se tulitikkulaiva? Ei se laiva ollut, siinähän oli kyse vuorovaikutustaidoista. Mindmap, mielikartta. Piirrän paperille pilven, kirjoitan siihen ”kohderyhmä”, vetäisen pari nuolta oikealta vasemmalle, alhaalta ylös. Ja siihen se sitten jää, kun mieleeni tulee viimeisimmän raportointikauden mokat.

Hankkeen järjestämä koulutus meni suoraan sanottuna persilleen. Kouluttaja oli kyllä kiva. Hän aloitti sanomalla, että hän oli TOSI onnellinen, että hänet oli kutsuttu Mikkeliin ja puhumaan juuri meille. Mutta siihenpä se sitten loppuikin. Onneksi paikalle ei ollut saapunut juurikaan muita kuin hankehenkilöstöä.

Minun ei kannata tätä asiaa tuoda kauheasti esille raportissa. Kannattaisiko jättää kokonaan pois? Ei sentään. Voinhan minä kirjoittaa, että asiallinen koulutus oli. Paljastaako asiallinen-sanan käyttö että sen että pieleen meni. Voisin kysyä kollegoilta ja pohtia luottamuksellisesti heidän kanssaan sanavalintaa. Tai ehkä ei sentään. Kollegoiden keskuudessa voisi levitä käsitys, että minä en osaa hoitaa hommiani. Jos jotenkin verhoillusti kysyisi.

Tosin meillä on kyllä hyvin luottamuksellinen ja yhteisöllinen ilmapiiri. Tälläkin viikolla kahvitunnilla juttelimme innokkaasti Ukrainan tilanteesta. Siihen olisi voinut tulla itse Tuukka Temonenkin kameroineen tekemään dokkaria. Meille ei olisi käynyt niin kuin Tartsalle. Me ei puhuta asiattomuuksia tai haukuta meidän johtajia. Pitäisiköhän kutsua Tuukka meille pitämään jotain koulutusta? Vanhana basistina hän voisi olla hauska veikko esiintymään. Pitäisiköhän se kilpailuttaa vai menisikö rahoittajalla läpi ”ainutkertaisena asiantuntijana”?

On se kyllä kumma, että tuota repsottavaa listaa ei saada korjattua. Talo täynnä rakennusalan ammattilaisia ja tuo hemmetin lista tuijottaa joka päivä minua syyttävästi. ”Laita minut paikalleen.” Olen jo sen kertaalleen ”laittanut paikalleen”. Sinitarra ei vain tunnu pitävän tuossa pinnassa.

Miten minä voin keskittyä kirjoittamaan raporttia, kun tämä työhuone on aivan, sanonko mistä. Kyllä työntekijällä pitäisi olla kunnolliset työtilat. Hartiatkin ovat ihan jumissa ja työnantaja pihtailee tyky-rahojen kanssa. Kyllä minä jumpassa kävisin, jos siihen kannustettaisiin. Voi luoja! miksi minä olen syntynyt tähän paskamaailmaan.

Katson mindmapia ja sen nuolia. Katson näyttöpäätettä. Katson ulos. Edelleen rapsakan kuivaa.

 

Marianne, raportoija Avoimesta ammattiopistosta

Terveisiä Viipurista!

Kävimme 25 tuntia kestäneellä pikavisiitillä WOPE-hankkeen partnerimme luona. Poikkeuksellisen hyödyllinen, tuloksekas ja mukava tapaaminen.

Tuliaisina kotiin vahva tunne siitä, että silloin tällöin kannattaa kohdata kasvotusten - silti kaikki kunnia ja hatunnosto videoneuvotteluyhteyksille ynnä muille loistaville nykyaikaisille yhteydenpitovälineille.
Mutta me saimme 3,5 tunnin palaverin ja tunnin lounaan aikana käsiteltyä kaikki hankkeen ajankohtaiset asiat ja suunniteltua kaikki kevään toimenpiteet. Lisäksi suunnittelimme ja ideoimme yhteistyötämme puoli vuotta eteenpäin (puoli vuotta on Venäjä-yhteistyössä pitkä aika), vaihdoimme päivänpolttavat kuulumiset - tärkeimpänä olympiamenestys! - ja juorutkin, ja juhlimme seurueemme jäsenen syntymäpäivää. Kasvokkain kohtaamista arvostaa myös venäläinen osapuoli, siitä kertonee esim. se, että kumppanioppilaitoksen johtaja tuli tapaamaan meitä kesken lomansa.

Itse tulen jatkossakin liputtamaan henkilökohtaisen kohtaamisen puolesta, kotimaassakin.

Uusi havainto oli se, miten mukavaa onkaan tehdä työtä, kun mukana on ammattitaitoinen matkanjohtaja ja tulkki, joka antaa mahdollisuuden keskittyä asiasisältöihin. Tällaisissa olosuhteissa matka ei kokonaisuudessaan tunnu lainkaan väsyttävältä, vaan peräti virkistävältä.
Tämä taas puolestaan antaa mahdollisuuden nauttia työhön liittyvästä intohimosta: siitä, että työ ja sisäinen palo ovat itse itseään ruokkiva kehä. Silloin velat eivät sentään tunnu saatavilta, mutta ongelmat muuttuvat haasteiksi.

Lyhyet palaverinjälkeiset mietteet halusi kanssanne jakaa
Riikka, Eastway 2:n projektipäällikkö.

Suunnitelma on hyvä, on vain toimittava sen mukaisesti

Projektipäällikön työ on helppoa, ainakin teoriassa.  Ohjenuorana toimivat hankesuunnitelma ja –päätös, joissa kerrotaan mitä tulee tehdä, missä aikataulussa ja paljon rahaa on käytettävissä. Riittää siis, että seuraa valmiiksi laadittua käsikirjoitusta.

Ikävä kyllä parhaassakin suunnitelmassa on epävarmuustekijöitä. Yleensä niitä sanotaan ihmisiksi. On opiskelijoita, opettajia, työelämän edustajia, johtoa, oppilaitosverkostoa ja jopa ulkomaisia kumppaneita. Vaikka papereiden pyörittely ja tietokoneen näpyttely oman työpisteen turvassa olisi kuinka mukavaa, joutuu projektipäällikkö yllättävän usein maastoutumaan kentälle selvittämään mitä ihmisten päässä oikein liikkuu ja millaisessa todellisuudessa he elävät. 

Välillä hankepäämajan ja kentän välillä syntyy ristiriitoja ja yhteentörmäyksiä. Kuinka monta kertaa me hankekomentelijat olemmekaan miettineet, että miten vaikeaa voi niille oikeille ihmisille olla ymmärtää että ne tunnit pitää täyttää juuri tällaiselle lomakkeelle ja että niitä hankintoja ei voi aina tehdä sen mukaan mikä on heidän mielestään järkevintä ja helpointa. Ja että se EU-lippu pitää olla juuri oikein päin ja ne raportit palautettu juuri silloin kuin päämaja niitä tarvitsee. Suuret johtajatkin ovat välillä niin putkinäköisiä, etteivät ne ymmärrä että juuri tässä projektissa kehitetty loistava toimintatapa on otettava organisaatiossa käyttöön, maksoi mitä maksoi.

Onneksi yleensä hankehörhöt ja oikeat ihmiset toimivat kuitenkin yhdessä tavoitteiden saavuttamiseksi. Usein käsikirjoitus muuttuu matkan varrella ja tie päämäärään on mutkainen ja kuoppainen, mutta oikealla asenteella ja taistelutahdolla päästään hienoihin lopputuloksiin. 

Kirjoittanut Laura Kuismala, Upea - Esedun uudet opetusteknologiat -projektin (EAKR) projektipäällikkö, joka on ylpeä kaikista upeista Esedun opettajista, opiskelijoista, johtajista ja ennen kaikkea omasta hankepäämajasta!